Herranhukka oli riski suurella heittäytymisellä ja lopputulos, joka oli ihan arvattavissa. Niin sanottu mittatilausvarsa ehkä hienoimmasta pitkästä sukutaulusta aikoihin ja upeasta isälinjasta, jonka toivoin jatkuvan kulomustana. Kaavailimme varsaa kasvattajan Tuiren kanssa pitkään, ennen kuin lähdimme Likkaa astuttamaan itse pahoilaisella itsellään. Ei sillä, että tamma itse olisi ollut luonteeltaan yhtään sen helpompi, mutta onneksi olen aina pitänyt riskinotosta (ja kahjoista hevosista). Daddy (jota lempinimeä ra-kas-tan) sai ensimmäisen morsianehdokkaansa tiineeksi kädenkäänteessä ja odotusaika sujui ongelmitta. Mieheni syntymäpäivänä, elokuun puolella kauan odotettu varsa ilmoitti tulostaan ja jännitys oli katossa - niin kasvattajalla kuin varsan tulevalla omistajallakin. Pitkä aamuyö venyi päivään asti, kun Likka hautoi pienokaistaan eikä synnytys mennytkään ihan niin kuin strömsössä, mutta lopulta saimme huokaista helpotuksesta istuessamme hikisinä ja itkuisina karsinan lattialla, vieressämme terve tamma orivarsansa kera. Voi, miten se oli vauhdikas ja itsepäinen aina siitä hetkestä saakka - eikä meno ole muuttunut mihinkään.