Karkkikaiho, ehkä se kertoo jotain oriin täyttymättömästä mahalaukusta, mutta ainakin nimeä kantaa mitä ihastuttavin herrasmies. Kaapro-lempinimen saanut oripoika on todellakin hyväkäytöksisin, ihmisystävällisin ja rennon letkein ratsukainen, johon olen kuunaan törmännyt. Tässä kohtaa varoitus kaikille naispuolisille; oriille sydämensä menettämisen on todettu käyvän helposti ja nopeasti. Myös tallin tammat ovat todenneet saman ilmiön. Maskuliinisuudesta orimaisuudesta tai itsensä esille tuomisesta ei Kaapro ole kuullutkaan, mutta jotain varsin puoleensavetävää siinä on pakko olla. Ehkä se on juuri se leppoisa ja letkeä olemus, joka sille on ollut ominaista ihan pienestä pitäen.

​

Jos oriilta joskus voisi kysyä sen lempiasioita elämässään, veikkaisin vastaukseen sisältyvän korkealla palkintosijalla ruoka sekä rapsutuksen kohteena oleminen. Sitä saisi paijata ja pussailla ihan niin pitkään kuin itse vain jaksaa, eikä Kaapro milloinkaan kyllästy paikoillaan seisomiseen. Samasta syystä se onkin mitä helpoin hoidettava, joskus jopa ärsyttävä sellainen, sillä orin takapuolen siirto toiselle puolelle käytävää tuntuu ajoittain käyvän työstä. Kaaproa voi kuitenkin harjata lähes kuka vain, se ei nipristä nokkaansa vaikka mistä harjaisi eikä korvaansa letkauta lapsien innokkaista kiljahduksista korviensa juuressa. Kaikki ylimääräinen, arkirutiineista irrallaan oleva toiminta, kuten raspaus tai klippaus jännittävät oria suuresti, mutta asianmukaisella käsittelyllä Kaapro pysyy kyllä housuissaan, ainakin useimmilla kerroilla.

​

Sen sijaan, että Kaapro olisi perinyt isälinjastaan valtaisaa kokoa, suotiin sille hyvä kantokyky ja tasapaino isänsä ominaisuuksista. Mahtavaa on, että Nelliltä se nappasi mukaansa valtavan hyvän työmoraalin sekä yhteistyöhalukkuuden, joiden siivillä se itsensä keplottelee lähes jokaisen ratsastajan lempparilistoille, jotka syystä tai toisesta orin satulaan pääsevät kipuamaan. Liikkeiltään tai luontaiselta kapasiteetiltaan Kaapro ei nouse suomenhevosten kärkikahinoihin, mutta oikeanlaisella tekemisellä saa oriin ratsastettavuutta nostettua aivan uusiin sfääreihin. 

Kaapron selässä parhaiten pärjäävät sopivan herkkäsieluiset ratsastajat, sillä turhan kovakouraisten otteiden alaisena ori lähinnä hämmentyy eikä siitä varmasti saa silloin irti minkäänlaista fiilistä takapuolensa alle. Emältään se on myös perinyt hyvän laukan, joka onkin ehdottomasti Kaapron vahvin askellaji. Sitä se jaksaisi treenailla hyvillä mielin vaikka maailman tappiin asti, jos niikseen saisi.

​

Vaikka rakkaassa lapsessa kaikki onkin täydellistä, löytyy todellisuudessa jokaisesta yksilöstä joitain mainitsemisen arvoisia heikkouksia. Ne ovat Kaapron kohdalla lastautuminen ja matkustaminen, joita ori edelleen jännittää - kuljetussuojien pukemisesta puhumattakaan. Iän myötä se on oppinut kulkeutumaan kärryyn tutun ohjastajan vierellä, kuitenkin tehden siitä todella suuren numeron. Määränpäähän päästyään se viimeistään palautuu takaisin omaksi itsekseen, ja kotiin päin se onkin lähdössä hieman paremmalla asenteella. Kisakentällä Kaapro on oikeastaan aivan samanlainen ratsastettava kuin kotopuolessakin, eikä sitä useimmiten liikuta suuremmatkaan kissanristiäiset hulinoineen.