top of page

Hornanhovin Lakutaika

ei meriittejä

Virallinen nimi Hornanhovin Lakutaika, kutsutaan Lalli

m suomenhevosori säkä 160cm, synt. 01.10.2019

yleispainotus, taso VaB, re 100cm, helppo, noviisi valj.

rekisterinumero VH19-018-0921

omistaa Satu VRL-12808, kasvattanut SorelHornanhovi

Yhdistettiin lempeä(hkö) jättiläinen ja pieni ponimus ja jäätiin odottelemaan, mitkä piirteet varsalle siunaantuu. Voi, kuinka pakahduin onnesta lopputuloksen nähdessäni; maailmaan tupsahti sopiva sekoitus molempia. 

Olin jo pidempään tuskaillut ajatuksen kanssa, jonka mukaan tallimme tyhjä orikarsina kaipaisi täyttäjäänsä. En kuitenkaan halunnut pakosti tuputtaa siihen ihan mitä vain nelijalkaista, sen olenkin oppinut jo kantapään kautta, vaan löytää juuri oikeanlaisen ihanaisen herrasmiehen. Olin jo aiemmin asioinut erään kasvattajan kanssa shetlanninponiasioissa, mutta häneltä ei meillä ainuttakaan suomalaista löytynyt. Olen aina rakastanut olla hevosen elinkaaressa mukana aivan alusta saakka, ja siksi hyvin suuri osa omistani on joko itse kasvatettuja tai varsana ostettuja yksilöitä. Pitkän ajatusprosessin jälkeen päädyimme hankkimaan meille niin sanotun tilausvarsan Hornanhovista, jonka elämässä olen todellakin saanut olla mukana alusta asti - vanhempiehdokkaiden paijaamisesta ensimmäiseen ultraan ja syntymästä ensimmäisen satulan sovitteluihin. Suuri side on kehkeytynyt tähän upeaan mustaan oriin, josta olen joka päivä vain enemmän ja enemmän ylpeä.

Todellakin, Lakutaika on oikea äidin pikkupoika panostetuista varusteista tallin parhaimpaan karsinapaikkaan ja suurimpaan tarhaan. Lalli vaikuttaa varsin tyytyväiseltä omaan asemaansa, ja osaakin nirpistää nokkaansa aina, jos palvelu tai olosuhteet eivät ole hänen toivomassaan kondiksessa. Hyvä esimerkki yhden ihmisen hevosesta, joka harvemmin ottaa tosissansa muita käsittelijöitä tai ratsastajia, varsinkaan jos he itse ovat tippaakaan epävarmoja omasta asemastaan. Kaikessa kokonaisuudessaan Lalli on kuitenkin hieno yleishevonen, jonka kanssa voi (oikea ihminen) harrastaa lähes mitä vain.

Lalli on peruskiltti hoidettava, kunhan sen sitoo kiinni ja latelee pelisäännöt päin kasvoja heti kättelyssä. Muussa tapauksessa se kyllä osaa ottaa homman haltuun omin päin. Ori tykkää olla paijattavana ja rapsuteltavana tiettyyn pisteeseen asti, kunnes moinen touhu alkaa kyllästyttämään. Lallia on kuitenkin helppo lukea; se aivan varmasti kertoo mielipiteensä asioista tavalla tai toisella, vaikkapa päätä viskomalla tai maata kopauttamalla. Harjailun ja muun touhuilun kun hoitaa suhteellisen reippaassa tahdissa ilman ylimääräistä sähläystä, sujuvat kaikki toimenpiteet hyvässä hengessä.

Oikeastaan puhuttaessa mistä vain ratsastusympäristöstä tai -tilanteesta, on Lalli herkkä mutta yhteistyöhaluinen ratsastettava. Se kulkee mukavasti omalla moottorilla, omaa ilmavat ja suuret liikkeet sekä on ainakin suurimman osan ajasta täysillä messissä, kunhan ratsastaja vain on selkeällä linjalla apujensa kanssa. Lallin ehdotonta vahvuusaluetta ovat kokoamista vaativat tehtävät, ja sillä onkin luonnostaan taipumus hakeutua hyvin takajaloilleen aktiiviseksi. Se vaatii kuitenkin ratsastajaltaan kehittynyttä kehonhallintaa sekä sensitiivisyyttä, jottei orin keskittymiskyky jouda sivuraiteille. Lalli on myös varsin herkkä ratsastuspohjista, jotka voivat pahimmassa tapauksessa pilata koko treenin täysin.

Itseensä vähän extravirtaa esteradalla keräävä oriherra omaa kevyen hyppytyylin ja nopean reaktiokyvyn. Se kääntyy vaikka kolikon päällä, kunhan ratsastaja on tilanteen päällä. Päästessään turhan pitkäksi tai hallitsemattomaksi, osaa Lalli ottaa tilanteesta kaiken irti posottamalla menemään ja pistämällä hypyt plörinäksi. Ei se ihmeitä vaadi tai pahaa haluamallaan tee, mutta kaipaa vain ratsastajalta kykyä pitää paketti kasassa. Maastoradalla ori loistaa, sillä on varsin hyvä tilannetaju eikä se ihmettele esteiden ulkonäköä tai yleisöä pusikoissa suhisemassa. Oikeastaan maasto onkin ainoa paikka jossa Lalli ei piittaa ulkopuolelta tulevista ärsykkeistä, sillä esimerkiksi rataesteillä se saattaa ihmetellä vaikka mitä tavallisuuksiakin. Kaiken ratsuhömpötyksen lisäksi osaa ori kulkea myös kärryt perässä - ainakin osaavan ohjastajan kanssa. 

Traileriin ja hevosautoon on ori opetettu kulkemaan ilman idioottimaisuuksia jo pienestä pitäen, ja sen homman se osaakin vaikka takaperin. Toisinaan pitkillä matkoilla hieman ääntä pitävä musta osaa myös tehdä itsestään numeron itse kisapaikalla, jossa sen orimaiset piirteet kohoavat uusiin sfääreihin. Kaula kaarella ja harja hulmuten se tanssahtelee tammoille, mutta toisaalta tämä energia ja voimakkuus näkyvät myös kisasuorituksessa, jossa Lalli aina esittäytyy edukseen.

Sukutaulu

i Helmen Joosa

sh vprt 163cm

KTK-III KRJ-I ERJ-II SLA-I

ii Helmen Verivelka

sh tprt 159cm

ie Helmen Auroora

sh vprt 165cm

iii Veriperintä

iie Helmen Muistijälki

iei Johtava

iee Helmen Mystinen

e Ch Lakritsipuna

sph klm 143cm

KTK-II SV-III

ei Viinikumivirne

sph trn 148cm

ee Makeaa Myrkkyä

sph klm 144cm

eii Konvehtikruunu

eie Samettisilmät

eei Matkalla Manalaan

eee Iltawilli

sukuselvitys tulossa

Jälkikasvu

Hornanhovin Lakutaika ei vielä ole jalostuskäytössä.

♥  sh-o/t. ______

Päiväkirja & valmennukset

ei tekstejä

Kilpailukalenteri

rakennekuva © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

muut kuvat © omistaja

bottom of page