top of page

Virallinen nimi Pähkinäpuhina, kutsutaan Puhti

trt suomenhevosori säkä 157cm, synt. 20.02.2019

koulupainotus, taso HeA

rekisterinumero VH19-018-0850

omistaa Satu VRL-12808, kasvattanut Satu VRL-12808

Pähkinäpuhina

ypäjä19 766.JPG
ypäjä19 749.JPG

ei meriittejä

Pusu oli yllättänyt minut jälleen positiivisesti tuodessaan pienen ihmeen maailmaan samanlaisella kultaisella luonteella varustettuna kuten emänsäkin. Koska tamma oli tiinehtynyt helposti ja ollut esimerkillinen emähahmo, olin hyvillä mielin kiikuttamassa sitä jo seuraavan oriin vieraaksi. Valikoima oli valtaisa ja päätöksenteko vaikea, mutta päädyin kompaktia rakennetta, sympaattista katsetta sekä ihanaa Peuhupekko-nimeä edustavaan oriherraan. Kenties luonteenpiirteet jäivät lukaisematta, sillä keskustellessani sen omistajan Meean kanssa kuulin joitain faktoja jotka olisivat todennäköisesti pysäyttäneet aikeeni jo suunnitteluvaiheessa. Mutta siinä sitä oltiin, sais nähdä minkälaisen blendauksen nämä kaksi vastakohtaa yhdessä soisivat.

Ja niinhän siinä kävi - Ori peri Oriilta valtaisan egon ja hyvin kimeät äänihuulet. Puhti, Pekkis, Pähky, Ääliö - vaihtelevasti fiiliksen mukaan kutsuttu tummanrautias ori todella on hevonen jonka kanssa heikkohermoiset heittäisivät hanskat tiskiin. Näin kasvattajana asia on kuitenkin vain pakko niellä: oli sitten heikkohermoinen taiko ei. Omaa tilaa arvostava Puhti ei niinkään välitä pitkistä harjaushetkistä tai tarhaseurasta, ja useimmiten sen päänmenosta onkin hieman vaikeaa saada selkoa.

Tallissa Puhti asustaa nurkkakarsinassa mahdollisimman kaukana sivistyksestä. Tallityöntekijän riesaksi nimitettynä se saattaa huonona päivänä olla kovinkin huonokäytöksinen, mutta ei paljasteta siitä sen enempää julkisuudelle. Ihan kivahan se on. Ainakin silloin, jos sinulla on mukana runsas määrä porkkanoita ja muita herkkuja. Hoitaessa suositellaan oriin kiinnisitomista, nopeita aikatauluja sekä kärsivällistä luonnetta. Näillä ohjeilla selviät tilanteesta kuin tilanteesta ilman ylimääräisiä vanhentumisen merkkejä.

Tyylikkäät askellajit omaava raudikko on varsin herkkis ratsu. 

Sukutaulu

i Peuhupekko

sh trt 156cm

ii Peljakas

sh trt 160cm

ie Tuimajyvä

sh vprt 152cm

iii Itse Pörheys

iie Unituikku

iei Huismatti

ee Kurjamieli

Punapusu

sh prt 157cm

ei Sivin Hiekkamyrsky

sh tprn 160cm

ee Kakkutikkari

sh vrt 156cm

eii Myrskylyhtyjä

eie Tuolean Ainoa

eei Valan Vanamo

eee Kalorit Kaakkoon

tähän tulee sukuselvitys

Jälkikasvu

Pähkinäpuhina ei vielä ole jalostuskäytössä.

♥  sh-o/t. ______

Päiväkirja & valmennukset

ei tekstejä

Kilpailukalenteri

ypäjä19 753.JPG

Kuvat © kasvattaja

bottom of page