Tiilikan Vinkaus
Virallinen nimi Tiilikan Vinkaus, kutsutaan Nauku
rn suomenhevostamma säkä 161cm, synt. 04.03.2016
yleispainotus, taso HeA, re 90cm, helppo
rekisterinumero VH16-018-1350
omistaa Satu VRL-12808, kasvattanut Tiilikanoja
"Valehtelematta Vinkaus on varmaan koko tallin söpöimmän katseen omaava neitokainen. Tai pitäisikö sanoa kuningatar, sen verran diivan elkeitä sillä tuppaa olemaan."
Tiilikan superihanat kevätvarsat ihastuttivat minut suloisilla nimillään ja hienojen sukujen kera! Halusin ehdottomasti Kittilään jonkun Tiilikalaisen, meiltähän kun ei sellaista vielä lyötynyt. Viikon kuluttua pihaamme ajoi traileri, josta Vinkaus peruutti tulevan poikaystävänsä Sumuharjan kanssa. Nauku osottautui vauhdikkaaksi ja tempperamenttiseksi nuoreksi, joka muistuttaa varsin hyvin vanhempiaan.
Naukuneiti on nimensä mukaan varsin äänekäs otus. Tarhassa se riekkuu päivät pitkät äänihuuliaan samalla ahkerasti availlen, ja laitumelle päästessään ei vauhdilta (ja vaarallisilta tilanteiltakaan) vältytä. Tamma ottaa helposti pomon paikan laumassa ja kuten arvata saattaa, emänä se on varsinainen lohikäärme...
Nauku on peruskiltti talutettavana sekä hoitotilanteissa. Ylimääräistä ihastelua ja rapsuttelua ruunikko ei arvosta, mutta nopeasti hoidettuna asiat sujuvat ihan hyvin. Suurinta hupia on harjojen heittely ympäri karsinaa, eikä hoitajan huokauksilta vältytä Nau'un pistäessä matalaksi heti puunaamisen jälkeen. Pitkähermoinen mutta huumorintajuinen hoitajaehdokas pärjää tämän kanssa kyllä loistokkaasti.
Satula selässään tamma on vauhdikas, mutta tekee kyllä töitä mielellään. Selkään noustessa se olisi jo menossa, eikä alkukäynneistäkään liikettä puutu! Suurin ongelma tämän kanssa tahtookin olla se, kuinka saada Nauku malttamaan. Ihan kuka tahansa ei ruunikon selässä pärjää, mutta kylmäpäinen heppu saa kyllä tamman taipumaan jos jonkinmoisiin kiemuroihin! Solakan rakenteensa ansiosta Nauku sopii niin koulu- kuin esteradoille.
Nauku on herkkä kouluratsu. Kunhan ratsastaja osaa tarpeeksi selkeästi pyytää, ei neidillä mene sormi suuhun. Laukka on ehdottomasti paras askellaji, jota saa koota ja lisätä mielen mukaan.
Esteillä Nauku on, noh, entistä energisempi. Se täytyy ratsastaa heti alkulämpästä lähtien hyvin alle, tai muuten koko tunti menee plörinäksi tamman viipottaessa menemään. Nauku hyppää mielettömän tyytyväisenä, eikä tarvitse ratsastajan tukea koko aikaa - päinvastoin tamma hoitaa hommat paremmin saadessaan tilaa.
Kaikkien onneksi ruunikko on helppo lastata ja kuljettaa. Se tästä vielä puuttuisikin, jos kisapaikalla saisi taistella tamman menemisestä tai jäämisestä... Ylipäätään Nauku käyttäytyy yllättävän hyvin vieraissa paikoissa, mutta odottelusta se helposti kyllästyy.
Sukutaulu
ii Suvililja
sh trt 153cm
sh rnkm 156cm
iii Rosvo-Roope
iie Meritähti
iei Suven Poju
iee Suvivirsi
eii Hartikainen
eie F.A. Nallekarkki
eei Tuvan Lämpö
eee Villa-Sukka
isälinja Harmonian Piraatti - Priima Merirosvo (2 polv)
emälinja Naukaisun Naukuvika - Villasukat Lämmittää (2 polv)
tähän sukuselvitys
Jälkikasvu
Tiilikan Vinkaus on jalostuskäytössä.
♥ sh-o. Sadan Herttajätkä, s. 01.06.2016 i. Moon Sorrovi om. Satu, Kittilä KV-II
♥ sh-t. Sadan Merikeiju, s. 14.08.2016 i. Parodian Miklas om. Anne L. VIP MVA Fn, PKK-V KTK-II, SV-II
♥ sh-t. Sadan Naukaus, s. 03.10.2016 i. Kuuralehdon Muskotti om. Essis
♥ sh-o. Kilvan Vislausmestari, s. 30.09.2019 i. Kisälli om. Knipse
Päiväkirja & valmennukset
29.09.2019 Estevalmennus, kirjoittanut Juulia
Sadun ja hänen suomenhevostammansa Nau’un kanssa valmennus aloitettiin itsenäisen sileän verryttelyn jälkeen ravipuomitehtävillä. Rakensin keskihalkaisijalle kaksi neljän puomin puomilinjaa, joissa ensimmäisessä oli melko pitkät välit ja toisessa melko lyhyet. Vauhdikas Nauku tuli saada puomilinjojen välissä hyvin avuille ja kootummaksi, jotta se pystyisi ylittämään moitteetta myös lyhyemmillä väleillä olevat puomit. Muistutin ratsastajaa puolipidätteistä, kun ensimmäisellä kerralla Nauku vain kaahotti menemään ja kolautti kavionsa kaikkiin puomeihin. Seuraavilla kerroilla Satu itsekin tsemppasi ja ratsasti puomit paljon tarkemmin.
Ravipuomien sujuttua hyvin ratsukko sai pienen kävelytauon ja sillä välin kasasin pääty-ympyrälle pienen ristikon. Muutaman koko kentän ympäri ratsastetun laukkakierroksen jälkeen Satu ja Nauku saivat siirtyä ympyrälle hyppäämään ristikkoa. Halusin tamman laukkaavan koko ympyrän samassa hyvässä tahdissa. Pääasiassa tehtävä onnistui hyvin, mutta varsinkin ristokon korkeuden noustessa Nauku alkoi innostua enemmän ja se olisi halunnut lähestyä estettä paljon reippaammassa vauhdissa kuin Satu. Muutamien toistojen jälkeen Satu alkoi saamaan Naukua paremmin avuille ja nyt hevonen malttoi odottaa estettä paremmin.
Verryttelyhyppyjen jälkeen ratsukko sai alkaa hypätä suurella kahdeksikolla lävistäjälinjoille asetettujen esteiden yli. Ensimmäisellä kerralla Satu itse ohjasi esteelle aivan liian aikaisin ja Nauku hyppäsi pienen pystyn yli vinolla linjalla. Kehotin ratsastajaa käyttämään koko kentän tilaa hyödyksi ja ratsastamaan isot kaarteet, keskittyen siihen, että kaarteissakin laukka säilyi hyvänä ja että hevonen ei lähtisi kaahottamaan esteelle mielensä mukaan. Seuraavilla kerroilla estekorkeuden noustessa Satu alkoi saamaan hyvin kiinni kunnollisesta ratatemmosta myös kaarteissa ja ratsukon suorittaminen alkoi näyttää paljon alkutuntia sujuvammalta. Muutaman Nau’un kapasiteetin ylärajoilla hypätyn onnistuneen hypyn jälkeen pyysin ratsastajaa siirtymään raviin ja ratsastamaan loppuverryttelyiksi laajoja ympyröitä ja kaaria pitkin kenttää. Loppujen lopuksi tunti sujui sekä ratsastajalta että hevoselta oikein hyvin, kun Satu vain uskalsi rohkeammin alkaa ratsastaa tammaansa.
24.06.2017 Pikkuestevalmennus, kirjoittanut omistaja
Pikkuestetunnille raahasin ensimmäisenä Naukun, joka hoitaessa nuokkui kuin nukkuneen rukous. Selkään kavutessani oli tamma kuitenkin lähdössä liikkeelle jo siinä vaiheessa kun asetin varpaani jalustimeen. Tyypillistä Vinkua esteet nähdessään!
Alkulämmittelyt hoidin itsenäisesti suuria uria ravaten ja laukaten, muutamia yksittäisiä puomeja samalla ylittäen. Pian otin ensimmäiset hypyt yksittäiselle ristikolle.
Sussun kanssa keskityimme lähestymisiin ja laukan pituuteen linjoilla. Kunhan olin saanut Vinkauksen sen verran alle ja kuulolle, saimme hyviä tuloksia myös laukan lyhentämisestä - pituutta kun löytyi herkästi lisää! Nauku hyppäsi hyvin, jaksoi nostella pitkiä koipiaan yllättävän hyvin myös pikkuesteillä.
Lopputunnin puolella, eräälle okserille lähestyttäessä jäin itse hieman matkustelemaan, josta Nauku stoppasi metrin päähän. Alas asti ei tultu, mutta taas huomasi kuinka tarkkana tamman selässä saa olla - se tarvitsee omaa tilaa, mutta maisemia ei silti saa unohtua katsomaan...
Kilpailukalenteri
Näyttelymenestys
17.04.2016 VSN Satulinna, Suomenhevostammat, tuom. Spookiness - 6/12
05.06.2016 VSN Huvitutti, Suomenhevostammat, tuom. dookie - 7/12
22.12.2016 VSN Turmeltaja, Suomenhevostammat tuom. dookie - 9/12
KRJ:n alaisia sijoituksia 38 kpl
12.04.2016 Escorant Trakehners, HeA - 1/60
18.04.2016 Escorant Trakehners, HeA - 4/60
03.05.2016 Heljävirta, HeA - 3/40
07.05.2016 Heljävirta, HeA - 2/40
08.05.2016 Heljävirta, HeA - 1/40
09.05.2016 Heljävirta, HeA - 1/40
17.05.2016 Heljävirta, HeA - 4/40
19.05.2016 Heljävirta, HeA - 1/40
13.05.2016 Hengenvaara, HeA - 4/100
14.05.2016 Hengenvaara, HeA - 3/100
17.05.2016 Marrasvaara, HeA - 3/40
27.05.2016 Hengenvaara, HeA - 10/100
28.05.2016 Hengenvaara, HeA - 10/100
30.05.2016 Hengenvaara, HeA - 4/100
06.07.2016 Mörkövaara, HeA - 2/30
09.07.2016 Mörkövaara, HeA - 5/30
10.07.2016 Mörkövaara, HeA - 1/30
17.05.2016 Villahaka, HeA - 4/40
24.06.2016 Viisikko, HeA - 1/40
30.06.2016 Március, HeA - 3/40
03.07.2016 Viisikko, HeA - 5/40
04.07.2016 Viisikko, HeA - 4/40
07.07.2016 Viisikko, HeA - 6/40
08.07.2016 Március, HeA - 2/40
09.07.2016 Viisikko, HeA - 5/40
10.07.2016 Viisikko, HeA - 4/40
11.07.2016 Március, HeA - 1/40
13.07.2016 Március, HeA - 5/40
17.07.2016 Március, HeA - 6/40
20.07.2016 Március, HeA - 4/40
22.07.2016 Március, HeA - 3/40
23.07.2016 Március, HeA - 1/40
24.07.2016 Március, HeA - 2/40
26.07.2016 Március, HeA - 4/40
02.06.2016 Március, HeA - 6/40
10.06.2016 Hukkapuro, HeA - 1/30
17.06.2016 Március, HeA - 1/40
19.06.2016 Március, HeA - 1/40
ERJ:n alaisia sijoituksia 23 kpl
11.05.2016 Kuuralehto, 90cm - 5/40
12.05.2016 Kuuralehto, 90cm - 3/40
15.05.2016 Kuuralehto, 90cm - 2/40
17.05.2016 Kuuralehto, 90cm - 2/40
09.05.2016 Vanima, 90cm - 4/30
18.05.2016 Hortensia, 90cm - 3/40
25.05.2016 Metsovaara, 90cm - 3/40
28.05.2016 Metsovaara, 90cm - 3/40
23.06.2016 Metsovaara, 90cm - 5/40
24.06.2016 Metsovaara, 90cm - 2/40
26.06.2016 Metsovaara, 90cm - 6/40
28.06.2016 Metsovaara, 90cm - 1/40
28.06.2016 Metsovaara, 90cm - 5/40
29.06.2016 Metsovaara, 90cm - 3/40
30.06.2016 Metsovaara, 90cm - 4/40
22.06.2016 Heljävirta, 90cm - 4/40
23.06.2016 Heljävirta, 90cm - 1/40
27.06.2016 Heljävirta, 90cm - 6/40
28.06.2016 Heljävirta, 90cm - 2/40
30.06.2016 Heljävirta, 90cm - 6/40
14.03.2017 Eelinniemi, 80cm - 2/30
04.04.2017 Hengenvaara, 80cm - 5/30
09.04.2017 Hengenvaara, 80cm - 2/30
KERJ:n alaisia sijoituksia 43 kpl
02.04.2017 Vähäpelto, helppo - 5/30
03.04.2017 Hukkapuro, helppo - 3/30
03.04.2017 Kultahuisku, helppo - 5/30
06.04.2017 Hukkapuro, helppo - 1/30
09.04.2017 Vähäpelto, helppo - 1/30
12.04.2017 Hukkapuro, helppo - 5/30
13.04.2017 Hukkapuro, helppo - 3/30
19.04.2017 Kultahuisku, helppo - 5/30
22.04.2017 Tuiskula, helppo - 2/30
23.04.2017 Tuiskula, helppo - 2/30
24.04.2017 Tuiskula, helppo - 5/30
17.04.2017 Lapland, helppo - 1/30
18.04.2017 Lapland, helppo - 1/30
19.04.2017 Lapland, helppo - 4/30
21.04.2017 Lapland, helppo - 4/30
24.04.2017 Lapland, helppo - 1/30
01.05.2017 Kärmeniemi, helppo - 5/42
28.12.2017 Gestüt Helmwald, helppo - 3/22
01.11.2018 Oakhill, helppo - 3/30
02.11.2018 Oakhill, helppo - 2/30
06.11.2018 Oakhill, helppo - 2/30
13.11.2018 Oakhill, helppo - 5/30
17.11.2018 Oakhill, helppo - 1/30
21.11.2018 Oakhill, helppo - 5/30
23.11.2018 Oakhill, helppo - 5/30
27.11.2018 Oakhill, helppo - 5/30
23.09.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
25.09.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
28.09.2019 Mörkövaara, helppo - 3/30
30.09.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
03.10.2019 Mörkövaara, helppo - 3/30
10.10.2019 Mörkövaara, helppo - 5/30
11.10.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
21.10.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
29.09.2019 Mörkövaara, helppo - 3/30
30.09.2019 Mörkövaara, helppo - 2/30
01.10.2019 Mörkövaara, helppo - 4/30
02.10.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
04.10.2019 Mörkövaara, helppo - 2/30
12.10.2019 Mörkövaara, helppo - 4/30
15.10.2019 Mörkövaara, helppo - 2/30
17.10.2019 Mörkövaara, helppo - 1/30
26.10.2019 Mörkövaara, helppo - 5/30
Hevosen kuvat © kasvattaja