Baby Driver sattui meille hieman sattumalta. Orivarsa oli syntynyt Iso-Britannian tiluksille heinäkuun loppupuolella ja kasvattaja oli sitä alunperin myymässä pois, mutta uutta ihanaa kotia ei tuntunut pienokaiselle löytyvän. Olin ollut aikaisemmin viikolla yhteydessä brittiläisen ystäväni kanssa, jolle olin avautunut pohdinnoistani ponimäärän kasvattamisen suhteen. Meillä oli kuitenkin tilaa, eikä tyhjänä möllöttävät karsinat paljoa iloa tuottaneet, kaiken kukkuraksi rahaa ne veivät vaikkei kukaan niitä lämmittämässä ollutkaan. Perjantai-iltana sohvalle kaaduttuani sain tekstiviestiryöpyn, jossa ystäväni kertoi kuulleensa, että hänen tutulla kasvattajallaan saattaisi olla ponivarsa vailla kotia. Hänen mukaansa Honeycrustin ponit olivat kivoja käyttöhevosia, itselläänsäkin kun sattui sellainen olemaan. Kertoipa hän samalla, että oli jo ehtinyt tästä kyseisestä varsasta kyselemään. Niinpä yhteisen pohdintatuokion jälkeen otin yhteyttä kasvattajaan, ja niin meille löysi tiensä vauvakuski, mahdottoman komea ja hauskanlainen poniherra.

​

Vauhdikas, lapsenomainen ja rakkautta rakastava - sellainen on meidän Baby Driver. Siitä lähtien kun se meille saapui, ei ole vauhti tai energia tyssännyt kertaakaan. Dille-lempinimen jostain kumman syystä saanut oripoika on saman aikaisesti niin turboileva ruutitynnyri kuin myös hellyydenkipeä mammanpoika. Muille poneille se isottelee ja hakee johtajan paikkaa pihamaalla, kun taas ihmisiin se suhtautuu lämminhenkisesti.

​

Dille rakastaa hurjasti pitkiä hoitohetkiä, harjan selvittelyä, pesua (!!) sekä oikeastaan kaikkea, mitä vaan sen kanssa keksii puuhailla. Ori saattaa keksiä pieniä jekkuja hoitajansa päänmenoksi, esimerkiksi kaataa harjakassin ja levitellä tavaroita ympäriinsä, mutta kahta kertaa sille ei tarvitse ääntä korottaa. Pään harjaaminen ja korvakarvojen leikkaaminen ovat toimenpiteitä, joista Dille ei piittaa, kun taas vaikkapa kengittäjän kanssa ollaan ihan hyviä kavereita. 

​

Valjakkopuolelle orilla on rahkeita jo ihan sukunsakin perusteella, mutta varsin hyvää kelpoisuutta se on osoittanut ihan itsessäänkin. Ori lähtee aina töihin korvat hörössä ja energiatankit täytettyinä, eikä se malttaisi edes valjastukseen kuluvaa aikaa seistä paikoillaan. Lyhyet tappijalat kulkevat vinhaa vauhtia Dillen käyskennellessä kärryjen edessä, ja ori omaakin kovan kunnon sekä työmotivaation. Hankala osuus onkin saada ori keskittymään rauhallisuutta ja tarkkuutta vaativiin tehtäviin, ja siksi maastoradalla Dille onkin elementissään. Kärsivällisen ja ehkä hieman huimapäisenkin ohjastajan käsissä myös muut kokeet  sujuvat menestyksekkäästi, kunhan ei jää liikaa nipottamaan pikkuasioista.

​

Ori saattaa hieman vetkutella traileriin lastautumisessa, mutta kaverin kanssa se jaksaa matkustaa asiallisesti pidemmänkin matkan. Vieraissa paikoissa Dille on kuin lapsi karkkikaupassa - hurjan uteliaana ja äänekkäänä tutkimassa tiluksia. Kuitenkin se osaa ihan hyvin käyttäytyä, kunhan alkuhuuma on ehtinyt muuttua energiaksi, jonka valjastaa kisasuoritukseen.