top of page

TALLIALUEEN ESITTELY

TALLIALUEEN ESITTELY

Linus perheineen on asunut Remfjellin tiluksilla jo monen vuosikymmenen ajan. Rönnholmin suvulle kuuluvat tontit rakennuksineen hehkuvat vanhanajan romantiikkaa ja ruotsalaista arkkitehtuuria. Virtuaalisessa Östersundin kunnassa, Storsjön-järven rannalla on täydellisen rauhaisa ja juuri sopivan yksityinen paikka hevostallille. Itse kunnan keskustaan on vain noin 20 km matkaa, joten lapset pääsevät järkevästi kouluun bussin kera ja muutkin tarvittavat palvelut ovat sopivan matkan päässä.

Itse tallirakennuksia on kaksi; toisessa asuu lähinnä herrasmieskuntaa ja toisessa taas majoittuu nelijalkaiset prinsessamme. Oritalli on vanha kivirakennus jossa majoittuu parisenkymmentä hevosta suurehkoissa, valoisissa turvekarsinoissa. Tammapuolen rakennus on taas uudempi, puinen ja modernihtava talli jossa karsinapaikkoja on saman verran. Meiltä ei löydy solariumin tai kävelytyskoneen kaltaisia hienouksia, pidämmekin itseämme hieman vanhanaikaisena porukkana.

Laidunmaata tiloiltamme löytyy paljon, mutta silti ruuhkaisimpina kesinä joudumme turvautumaan lähialueen vuokramaihin. Meille on tärkeää, että hevoset pääsevät nauttimaan kesästä niin kuin hevosen kuuluukin, ja siksi suurin osa myös kilpahevosistamme saa viettää pitkän ajan vuorokaudesta laitumella, lajitovereiden seurassa tietenkin.

Hevosemme tarhaavat kelpo säällä koko päivän, kurjalla kelillä vain puolikkaan. Pyrimme löytämään kullekin yksilölle ystävän, jonka kanssa se tulisi toimeen tarhassa, jottei kenenkään tarvitsisi lähtökohtaisesti viettää päivää yksin. Siitä huolimatta osa poikamiehistä kuitenkin itse ilmoittaa tavalla jos toisella jos toisen orin läsnäolo on liikaa, ja tällöin ne saavat haluamaansa yksityisyyttä.

Yksi pihatto rakennettiin asuinrakennuksemme taakse aivan järven rantaan syksyllä 2018. Se on tamma- sekä ruunavarsoja varten ympäri vuoden toiminnassa oleva, suuri pihatto jossa vieroitetut, kotiin jäävät varsat saavat viettää ensimmäiset vuotensa yhtä pöhkössä seurassa.

HEVOSTEN LIIKUTUS

Rauhallisten hiekkatie- ja metsälenkkien lisäksi omalla pihallamme on mahdollisuus harrastaa niin kentällä kuin maneesissakin. Maneesin hankinta oli ajankohtaista vasta vuonna 2018 samaan aikaan kun ensimmäinen pihatto rakennettiin, siihen asti oltiin paineltu menemään ulkona - säässä kuin säässä. Maneesin rakentaminen oli erittäin hyvä sijoitus, sillä sateet ja kylmä sää ovat täälläpäin liiankin tuttuja käsitteitä. Nyt pääsee treenaamaan kotonakin lämmitetyssä, hyväpohjaisessa ja valoisassa hallissa, jossa on pieni katsomo ulko-oven vieressä päädyssä. 

Hiekkapohjainen ratsastuskenttä on todella tilava ja mahduttaa monta ratsukkoa samanaikaisesti treenaamaan. Valotolpista piisaa valoa pimeinäkin aikoina ja pohjaa pyritään ylläpitämään mahdollisimman huolellisesti. Estekalustoa riittää myös kentälle, pieni katos pitää puomit ja tolpat sateensuojassa. 

Tiluksiltamme löytyy myös ruohopohjainen derbykenttä, joka on käytössä lähinnä kesäaikaan. Sen reunoille on rakennettu muutamia kenttäesteitä, jotka hyvän sään sattuessa ovat ahkerassa kulutuksessa.

bottom of page