top of page

Sierra des Îles

Virallinen nimi Sierra des Îles,  kutsutaan Sierra

rn selle français tamma  säkä 166cm, synt. 08.06.2018 FR

koulupainotus, taso Int I

rekisterinumero odottaa

omistaa Satu VRL-12808, kasvattanut leah (VRL-11523)

Kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

 

KTK-II palkittu 12/18

Ihana ranskalaisvahvistus, jonka katse saa omistajattaren sydämen sykkyrälle joka kerta.

Paratiisisaarella omassa kuplassaan syntynyt tamma sai nimekseen Sierra ja kovat odotukset kouluradoilta siihen päälle. Viiden yksilön rikastamassa tammalaumassa päiviään viettänyt ruunikko eli kahdeksanvuotiaaksi saakka keskellä Välimerta rennon letkeästä elämästään nautiskellen. Ratsukoulutettu tamma oli jo nuorena ja muutamat startit se oli ehtinyt hakea alleen, kunnes omistaja päätti sen astuttaa. Emänä Sierra osoittautui olevan varsin huolehtivainen, aivan kuten se oli ollut aikaisemmin suuressa laumassaankin. Miten tämä tarina meikäläiseen liittyy, sen kuulin suoraan kasvattajalta itseltään puhelimen päästä eräänä lokakuisena syysaamuna. Leah oli iskenyt tammansa myytäväksi kun paratiisisaari oli käynyt sille turhan pieneksi, eli siis tyhjänpanttina tuo seisoi tallissa ilman sen suurempaa agendaa. Kahdeksanvuotias ja elämänviisautta jo kerryttänyt hevonen kuulosti todella hyvältä vaihtoehdolta ollessani siinä pisteessä, että tallistamme löytyi lähinnä varsoja sekä muutama eläkeläinen. 

luonnekuvaus

SUKUTAULU

i Ch Pacific des Îles

kwpn rn 164cm

KTK-III KRJ-I

Babette du Roch

SF mkm 168cm

KTK-III

ii Jimmy Choo

kwpn rt 165cm

KRJ-I

iii Guinness

iie C Vidya

ie Ch Atlantika

trak trn 163cm

KTK-II KRJ-II

iei Walther

iee Armandina

ei Les Granits

SF mkm 170cm

KTK-II KRJ-I

eii Hoquet

eie VG Granite

ee Bellet du Mont

SF m 165cm

KTK-II

eei Force Majeure

eee Loire du Mont

isälinja Pacific des Îles - Jimmy Choo

emälinja Babette du Roch - Bellet du Mont

 

sukuselvitys

JÄLKELÄISET

Sierra des Îles on hiljaisessa jalostuskäytössä. 

♥  SF-t. Ferraria des Îles  syntyi 03.02.2019  isästä Ferrant Coup  om. Crimis VRL-10480   KV-II

PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

KILPAILUKALENTERI

NJ Näyttelyjaos
23.11.2018 Fernweh, tuomari: birdie - irtoSERT
06.08.2019 Chowter, tuomari: Lissu T. - irtoSERT

VSN Show-Näyttelyt
25.10.2018 Beaumont, tuomari: reibili - RCH (37p)

bottom of page